Linnoitus

Miuta pyydetän usein kuvaamaan linnoituksella, tuo kun on aikalailla se klassikko näistä kuvauspaikoista mitä Lappeenrannassa usein tulee ensimmäisenä mieleen kun mietitään paikkoja hääkuvia varten.

Linnoitus ei välttämättä ole aina se helpoin niin kuvaajan kun kuvattavankaan kannalta. Taustalla hiippailee useasti ylimääräisiä ihmisiä ja kova tuuli tai kirkas auringonpaiste on tuolla monen muun asian muassa hieman hankalempia.
Linnoituksen etuna on kumminkin se että tuo on todella monipuolinen paikka, jos yksi kulmaus ei tunnu toimivan niin aina löytyy joku vaihtoehto mihin siirtyä :)

Hääkuvauksen muistilista

Taas kerran on tuo kausi lähestymässä ja nostan tähän muutaman hyvän asian mitkä helpottaa päivän kulkua. Osin samaa kun tuossa sivupalkissa olevassa muistilistassa.

  • Varaa kuvaus ajoissa
  • Tutustu kuvaajaan esim. puhelinsoiton muodossa ennen varausta
  • Muista varata jokin sopiva hetki viikkoa-kahta ennen häitä kuvauspalaveria varten. Jos mahdollista niin palaveri esim. siellä missä potretit otetaan. Erityisen tärkeää jos koet että jännität helposti kameran edessä.
  • Varaa kuvaukselle riittävästi aikaa.
  • Muista kuvausajassa myös mahdolliset matka-ajat kuvauspaikalle tai se että pitää piilotella hääväeltä kun kuvataan kirkon vieressä.
  • Jos kuvaus on ennen vihkimistä niin tuo on ainoa väli mihin jotenkin kätevästi saa liikkumavaraa. Meikit ja kampaukset venähtää, ihmiset eksyy ja tavarat on hukassa. Taivaalta sataa puhdasta juhannussäätä mutta aikataulu myötää niin että löyty se kesäinen hetki.
  • Saappaat, toiset kengät, tms. riippuen kelistä ja maastosta minne mennään kuvaamaan. Piikkikorot on kuuleman mukaan kovin ikävät kangasmättäillä.
  • Miulla on yleensä mukana pari valokuvauskelpoista sateenvarjoa, mutta jos sattuu tuo edellä mainittu juhannussää niin voitte toki etsiä myös oman mallisen varjon.
  • Ota esim. kaaso mukaan kuvaukseen, se meikkaa paremmin kun mie. Sitä paitsi välillä kuvatessa on mukana takit/yms. joiden kanssa kaaso voi auttaa.
  • Kuvaus on yhteistyötä. Ihan yhtä hyvin kun mie esittelen kaikkia ideoita niin myös pari voi tarjota omiaan. Ajattelutapa enemmin siihen että kuvataan yhdessä niin kameran edessä jännittääkin vähemmin.
  • Se sukulaismies voi kuvata kirkossa videolle koko vihkimisen, mutta sovitaan paikat ennen vihkimistä :)
  • Hääjuhlassa bestman/tms. voi koettaa pitää miut kartalla jos tapahtuu jokin kovin yllättävä ohjelmanumero.
  • Muista että päivän ohjelman kulusta huolehtii bestman/kaaso/tms, muut odottaa jos hääpari mahdollisesti myöhästyy jostakin.

Tuossa muutama asia jotka tuli näin valokuvaajan näkökulmasta mieleen. Koko hääpäivä on yleensä uusi ja stressaava tilanne parille niin toivottavasti mm. tämän avulla päivän tapahtumien hahmotus helpottuu hieman siltä osin mikä hääkuvausta koskee.

Kesän 2019 kuvaukset

Tämän vuoden kuvaukset on tosiaan olleet varattavissa jo jonkin aikaa vaikka blogi onkin viettänyt hiljaiseloa. Jokunen viikonloppu/päivä sieltä onkin jo varattu, mutta vapaita päiviä kannattaa kumminkin vielä kysellä :)

Olen myös päivittänyt tuon portfoliosivun, https://www.villetulkki.fi/

Pofossa nyt vuoden 2018 kuvia, myös jokunen joka ei ole tuolla muualla näkynyt. Jos haluat nähdä isomman setin jotta näet millainen on esim. koko päivän kuvauksen kokonaisuus kuvien muodossa niin pyydä miulta siihen kertakäyttölinkki.

Sadetta Luumäellä

Niin, sade on usein puheissa kun käydään hääkuvauspalaveria lävitse. Mitä tehdään, minne mennään ja miten selvitään?

Todellisuudessa tuo ei yleensä ole minkään ongelma, kuvaaja kastuu(jos ei ole unohtanut sadevarusteitaan) ja kuvattaville sateenvarjo käteen, sillä siitä selvitään :) Toki voidaan myös käyttää esimerkiksi tarjolla olevia rakennuksia hyödyksi, kuten tässä Lepolan rannan uimakoppia.

 

 

Taipalsaarella

Viikonloppuna olikin kuvauskeliksi jo kesän aikana liiankin tutuksi tullut hellekeli. Kuvauspaikka oli onneksi saimaan rannalla niin kuvattavien, eikä kuvaajankaan otsalta tarvinut koko ajan pyyhkiä hikikarpaloita. Kuvattiin Kuivaketveleen sillan kupeessa, jos joku nyt miettii tuota paikkaa :)

 

 

ps. Jos joku haluaa tästä innostuneena mennä tuohon kalliolle ekassa kuvassa niin ilmoittakaa viereiseen taloon, tontti jatkuu melkein reunalle asti. Niin, ja älkää pudotko :D

Uusia palveluita

Tässä kalustopäivityksien myötä pystyn nyt tarjoamaan myös dronekuvaa&videota sekä 360 asteen panoraamoja/videoita. Samalla hyppään lopulta tekemään myös simppeliä videomateriaalia.

Drone:

12mp kuvat, fullhd video

Rajoituksina tuuli, sade ja paikalliset lennätysrajoitukset, toivon tilaajan ottamaan nämä huomioon(esim. jos haluaa tässä lpr keskustan alueella ilmakuvaa niin tässä on lentokentän takia rajoituksia lentämisen suhteen).

Nyt aluksi kuvaan lähinnä kiinteistöjä, yms.

 

360 kamera:

Stillit noin 15mp, video parhaimillaan 24p 4k

Asunnoista myyntiä/vuokrausta varten jos asiakkaan käyttämä ilmoitusalusta tukee 360 kuvia

Googlen karttoihin kunnollinen sisäkuva jota voi pyöritellä kännykän näytöllä tai tietokoneella tai vaikkapa kuva piha-alueelta jonne Googlen auto ei ole päässyt tai kuvat ei ole päivittyneet vuosiin.

Facebook-sivuille 360 kuva tiloista(Facebook tukee 360 kuvia suoraan)

 

Video:

Tarvittaessa järkkärivideota 1080/60p laadulla

Äänien puolesta lähinnä lavalier-mikki käytössä, ääniraita videoon mukaan, ei erillistä tallennuslaitetta.

Esimerkiksi yksinkertaiset haastattelut, yms. yhdellä kameralla.

 

Esimerkkimateriaalien puolesta laitan niitä tulemaan sitä mukaa kun kuvaan.

Portfolio

Tuossa jo jokin aika sitten uusin tuota portfoliota kun edellinen palveluntarjoaja meni lopettamaan palvelunsa. Nyt portfolion puolella hieman eri kattaus kuvista kun aiemmin ja se kyllä päivittyy lisää vielä tässä ennen kesää :) Jos joku haluaa nähdä tarkemmin tarjouspyyntöä tehdessään että millaista kuvaa täältä tulee koko illan setin muodossa niin pyydelkää linkkiä laajempaan galleriaan, en pidä tuolla koko illan settejä julkisena :) Ja tosiaan, mie en oo pelkästään portfolio ja hinnasto vaikka se nettiaikana siihen helposti typistyykin, laittakaa viestiä, soittakaa ja höpötelkää että oonko teille oikea kuvaaja, oonhan parhaimmassa tapauksessa kumminkin yli 12h hääpäivän aikana siellä teidän riesana :)

Ja tuo varsinainen portfoliosivu: www.villetulkki.fi

Puhelimella miut tavoittaa 0405881178 ja sähköpostilla mie[ä]villetulkki.net

Häävaraukset kesälle 2018

Hääkuvaukset tälle vuodelle ovat tosiaan varattavissa, useita viikonloppuja on jo varattu, mutta löytyy sieltä vapaitakin tai sellaisia jonne sopii aikatauluja sovittelemalla muutakin :) Koetan edelleen suosia koko päivän kuvauksia tuolla kesäkaudella, mutta se ei estä kyselemästä pelkkiä potretteja :)

 

Haminassa

Viime lauantaina kävin Haminassa kuvaamassa Nancyn&Veskun häät ja siellä suomen sää poikkeuksellisesti suosi :) Kovin oli erikoista hyöriä tuolla kun viimeksi olen pyörinyt Haminassa enemmin vuosituhannen vaihteessa siellä opiskellessani.

 

Valmistujaiskuvaukset

Tuossa pari viikkoa sitten oli AMK:lla valmistujaispäivä ja kuvasin tuolla Skinnarilan takametsissä muutamat valmistujaiskuvat :)  Joskus kuvaukset vaativat paljonkin miettimistä että mitä ja missä kuvataan, mutta nyt tiesin ennakolta että tuolta kulmalta niitä teemaan sopivia paikkoja löytyy, niin kuvaamaan oli helppo lähteä. Tälläisiä kuvia kuvatessa helpottaa myös aina jos kuvattava osaa hieman kertoa mitä haluaa kuviinsa, niinkuin oli tässäkin tapauksessa :)

 

Blogi palasi takaisin

Miulla oli tää blogi jonkin aikaa poissa linjoilta kun ei tuntunut olevan aikaa keskittyä tähän puoleen, mut jos nyt taas koettaisin keskittyä tähänkin :) tässä välissä olen päivitellyt kuvia mm. tuonne fb-sivun puolelle, josta siitäkin voi käydä tykkäämässä jos haluaa nähdä mitä puuhailen :)

Ens vuoden juttuja

Kesän hääkuvauskausi on jo loppunut ja syksylle on jokunen kuvaus varattuna. Vuoden 2018 kuvaukset ovat varattavissa, sielläkin jo useampi varaus sisässä :) Pyrin ensi vuonna yhäkin keskittymään hääkuvissa ensisijaisesti koko päivän setteihin kun tuo tuntuu yhäkin olevan se miun juttu, teen toki pelkkiä potrettejakin, mutta pyrin varaamaan kesän kovimman sesongin pidemmille kuvauksille. Muita kuvauksia hääkuvien ulkopuolelta teen myös(keskityn niissäkin ihmisiin), niissä koetan arkipäivinä painottaa aamua, iltapäivää ja iltaa kun miulla on myös tosiaan tuo päätyö tuolla koneita ja vehkeitä suunnitellen.
Ens vuoden juttuna on suunnitteilla dronen hommaaminen, mut tuo riippuu ihan siitä että miten saan taiottua aikaa tuolla treenaamiseen ennenkun alan oikeasti myymään tuolle kuvattuja kuvia ja videoita :) Videopuoleen en muuten aio keskittyä ens vuonna kun satunnaisesti harrastuksien puolesta, tuo kun vaatisi sekin ajankäyttöä treeniin vielä paljon ennen kun tuota osaamista voisi myydä.