Viime pe kävin kuvaamassa eräät hääpotretit Voikkaalla Kouvolassa.
kouvola
...now browsing by tag
Voikkaalla
Monday, January 14th, 20132012
Tuesday, January 1st, 2013Mennyt vuosi oli hääkuvauksien suhteen ennätyksellisen kiireinen, nopeasti laskien kameran edessä on pyörähtänyt kuvattavana noin 20 uutta avioparia vuoden 2012 aikana. Myös muita kuvauksia oli sopivasti siinä seassa, mm. parit bändipromot joita en ollut ennen tehnyt.
Kuvallisessa mielessä oma kuvauksen laatu on ainakin omasta mielestä parantunut huimasti vuoden aikana, osin siitä syystä että kuvattavaa on ollut todella paljon ja pieneltä osin siitä syystä että kalusto on päivittynyt tuoreempaan. Nyt alkaneen vuoden tavoitteena on jatkaa tuota oman kuvaamisen kehittämistä, ehkä tosin hieman pienemmän hääkuvausmäärän saattelemana.
Teknisessä mielessä oma kuvankäsittelytaito on saanut ehdottomasti sen suurimman opin tänävuonna, paljon uusia juttuja on opittu. Kuvan sisällöllisesti olen omasta mielestäni onnistunut, varsinkin hääkuvauksissa, tavoittamaan paremmin sen kuluvan päivän tunnelman. Sisällöllistä puolta, eli kuvankerrontaa pitää muutenkin koittaa tehdä aina vaan paremmin, tuo kun kumminkin on se mikä tekee kuvan.
Mielenkiintoista tälle sateiselle vuodelle on ollut se, että sään takia ei ole tarvinut peruuttaa kokonaan yhtään häiden ulkokuvausta, vaan kaikki kuvaukset on voitu suorittaa ulkona(koputtaa omaa puupäätä jotta sama tuuri jatkuisi ensivuonnakin). Omasta puolesta mieluummin kuvataankin hääkuvat ulkona, ne hääkuvat otetaan juuri silloin sinä päivänä ja jos ulkona sataa tai paistaa niin se on kuitenkin osa päivän tapahtumia.
Portfoliopäivitystä
Sunday, September 30th, 2012Tuonne on tullut nyt viime päivien sisään lisäiltyä kuvia tämän vuoden ajalta, päivittynee vielä, mutta nyt jo tuolla kuitenkin on ~50 kuvaa tältä vuodelta.
Syksyn tapahtumia
Thursday, September 6th, 2012Nyt alkaa olla tuo kesän kuvausputki paria viimeistä kuvausta vaille valmista. Tälle kesälle tulikin aika pitkä putki (hää)kuvauksia, alkaen tuossa muutamaa viikkoa ennen juhannusta ja jatkuen katkeamatta(pl. juhannus) tuonne syyskuun puoliväliin. Mukavasti sekaan tuli myös pari kappalea polttarikuvauksia, joissa saa kuvaaja irroitella ihan eri malliin
Ensikesän suunnitelmissa on mm. hinnaston tarkistus ylöspäin, tavoitteena saada tuolle vapaalle viikonlopulle jokin järkevämpi hinta, samalla muutama viikonloppu jäänee vapaa-ajaksi
.
Nyt ihan lähiviikkojen suunnitelmissa on portfolion päivitys vuoden 2012 hääkuvilla, ihan vielä en sitä tee kun ajettelin pukata nuo tämän syksyn viimeiset kuvaukset ekana valmiiksi, sitten olisi aikaa keskittyä portfolion päivitykseen(+samalla tietenkin saisin kaikki tän kesän parhaat kuvat portfolioon samalla kerralla).
Tää kesä on ollut hyvää rutiinien hiomista, nyt kun on ollut kuvauksia jokaikinen viikonloppu, niin omaa toimintaa pystyy aina vaan paremmin ennakoimaan ja kuvauksiin tulee samalla enemmin rentoutta. Osaltaan tuohon rutiinien hiontaan vaikuttaa oma oppiminen ja osaltaan kaluston järkeistyminen hääkuvauksia varten, kun kalusto paranee niin siihen uskaltaa luottaa enemmin. Ei tarvitse pelätä keskikesän aurinkoa, eikä pimennettyä hiilikellaria “tunnelmavalaistuksessa”. Tuossa ohessa oma kuvankäsittelytyyli on jalostunut, hääjuhlan kuvat menee suht miedolla käsittelyllä ja potretteihin sitten rankempaa käsittelyä. Häistä toimitetut kuvamäärät ovat vakiintuneet sinne 25-35%:iin koko kuvatusta kuvamäärästä ja tuo “esikatselukuvat ennen lopullisia valintoja” -toimintatapa on ollut hyvä juttu.
Rankkaahan tuo kuvien moneen kertaan vatvominen on oman työskentelyn kannalta, mutta toisaalta taas se on varsin reilu systeemi kun esikatseluiden kera laitan laskun, niin näkee suoraan mitä kuvia on tulossa. Esikatseluita voi(pitää) myös kommentoida ja siten viedä kuvavalintoja/kuvankäsittelyä toivomaansa suuntaan.
Tuossa kuvaustuttavan kirjoittelua hääkuvausaiheesta: Emilia
2013 hääkuvaukset varattavissa
Saturday, June 16th, 2012Nyt kun viimeisiä sesonkiajan hääkuvauksia vielä kysellään, niin muistui mieleen että olkaahan ajoissa noissa varauksissa. Viimeistäänkin tähän aikaan vuodesta hääkuvaajan löytyminen sesongille on jo aika tuuripeliä, puhumattakaan siitä että jos haluaa just jonkun tietyn kuvaajan. Miulla on tän kesän hääkuvaukset yhtä vajaa kaikki buukattu, ja jos ei muutoksia tule niin pidän tuon viikonlopun mieluusti lomana ![]()
Uusin myös hinnastoa hääkuvauksien osalta tässä kesän aikana joten senkin takia kannattaa olla ajoissa
Ajatuksia hinnoittelusta
Friday, July 22nd, 2011Nyt kun näitä häitä on tullut kuvattua jonkinmoinen määrä niin alkaa olla aika päästä eroon tuosta halpishinnottelusta. Olen tuossa viimeisen kuukauden aikana vieraillut kymmenien valokuvaajien sivuilla tarkistellen samalla omia hinnoittelulaskelmiani ja tutkinut usean valokuvaajan portfoliot(pahoitteluni vakoilusta
). Hinnoittelu alkaa olla valmistumaan päin kun nyt osaa sijoittaa itsensä kentälle oikeaan hinnoitteluhaarukkaan kuvien ja kokemuksen mukaan.
Kuvauksen hinnoitteluperusteet ovat sellasia asioita mitä harvoin paljoa ruoditaan valokuvaajien blogeissa. Hääkuvauksessa varsinkin on monenlaisia ideologioita hinnoittelussa, harrastaja saattaa tulla halvalla ja kokemuksen/portfolion vuoksi, tarjoten samalla ehkä hieman perusvalokuvaamoa tuoreemman näkemyksen, mutta sisältää myös ohessaan pienen riskin siinä miten harrastaja pärjää kalustonsa ja kokeuksensa kanssa häissä.
Ammattilaisen(/puoli) kuvaamana mennään taas asteikon toiseen päähän, mutta silloin asiakas saa päätökselleen valita ammattilainen varmistukseksi vahvan portfolion/kokemuksen ja luotettavuuden. Nykyisten harrastajien määrän ja ehkäpä myös dokumentaarisen hääkuvauksen suosion oheistuotteena Suomessa on sitten valtava vaihtelu hääkuvaajien hinnoissa, löytyy muutaman satasen harrastajaa ja muutaman tonnin ammattilaista.
Dokumentaarinen kuvaus tuo hintojen korotuspaineita ainakin siinä mielessä että kuvamäärät ja kuvaustunnit kasvavat valtavasti. Koska kuvausmäärät per tunti ovat aika suuria niin myös kuvaustunnin(tai miten kukikin kuvauksensa hinnoitteleekaan) hinta kasvaa kuvien käsittelyajan suurentumisen myötä. Kuvia ei välttämättä lähetetä asiakkaalle tuhatta kappaletta(tai siis toivottavasti kukaan ei lähetä) vaan jo pelkkään kuvien raakkaamiseen menevä aika kasvaa, puhumattakaan itse käsittelyajoista.
Nyt joku kysyy että etteikö voisi laittaa ne kuvat vaan ihan sillästeen kaikki eteenpäin? Ei. Miulla ainakin on oma tyyli tehdä kuvia ja se vaatii käsittelyä sekä kuvien raakkaamista jotta saan oman näkemyksen esiin ja päivän “tarinan” kulun selkeämmäksi. Eikä se olisi myöskään asiakkaan palvelua että plurauttaa vaan jokaikisen hieman eri ilmeellä olevan kuvan asiakkaalle jotta asiakas voisi itse käyttää tuntikausia siihen että missä kuvassa kaikilla ryhmäkuvan ihmisillä on silmät auki.
Toki voisi myös miettiä että eikö tuo pitäisi silloin tehdä valmiiksi kuvatuotteeksia asti jos haluaa noinkin pitää homman hyppysysissää. Miun vastaus on aika
siihen menee valtavasti aikaa että saa putken toimimaan kuvauksista tulosteeseen juuri niinkuin haluaa ja että vielä lopulta toimittaa&järkkää koko nivaskan asiakkaalle. Tuo tulisi myös näkymään hinnoittelussa suurena pykälänä ylöspäin. Mie toimitan printtitiedostot ja nettikokoset tiedostot mahdollisen nettigallerian kera ja se on sit siinä
Alla pieni kysely yleisestä hinnoittelusta, valitettavasti tuo kysely ei tarjoa mahdollisuutta erotella vastauksia sen mukaan kummalla puolella tiskiä vastaaja sijaitsee.
[poll id="4"]
…
Asiakkaan palvelusta mieleen, juttelin tuossa viime vkl. häissä erään toisen kuvaajan kanssa joka kummasteli kun kerroin että ainakin etelä-karjalan alueella(tai no, laajennetaan aluetta etelä-savoon ja kymenlaaksoon) toimii se, että jos itsellä ei ole jokin hääkuvausaika vapaana niin osottaa jonkun toisen kuvaajan jolla mahdollisesti olisi aikaa. Asiakaspalvelua siis.
Jos miulla ei oo nii ei oo kellään muullakaan?
Tuossa itselläni on muutamakin valokuvaajatuttu jolle oon laittanu keikkoja jakoon ja onhan sieltä tullut samalla tavalla keikkoja takasinpäinkin. Omalla laillaan se on myös toisen valokuvaajan tunnustus että “voin suositella tätä kuvaajaa”. Ehkä se on Suomalaisille vaikeaa.
Koivikossa, osa 2
Thursday, June 2nd, 2011…
Pitäis säätää tuon 50mm -optiikan af kohdilleen paremmin kun mitä se on nyt silmämääräsesti sielläpäin. Yllättäen kaikki optiikat jotka oli osunu tasan kohdilleen D200:sen kanssa, vaatii säätöä johonkin suuntaan tuon D300:sen kanssa. Onneksi on AF-säätö olemassa ![]()
Samoten vois hommata 85mm 1.8:n muotokuvaushommiin tuon 50mm pariksi. 70-200 2.8 on kans harkinnan alla, mutta en keksi käyttöä yli 100mm menevälle polttovälille(kropissa), enkä oikeutusta muutaman kilon lisäpainolle
toki se mieli voi muuttua tuon 70-200 suuntaan jos tulee hyvä tarjous vastaan…
Koivikossa
Monday, May 30th, 2011Jannan kanssa ideoitiin kuvaus erääseen koivikkoon joka löydettiin muutama viikko sitten. Mallina Sonja jonka etsin MM:n kautta.
Janna meikkas ja puvusti, mie kuvasit/valasin(nojoo, kuvas se jannaki kans
). Sää oli vähän oikukas.. joko tuuli niin että varjoa piti pitää kaksin käsin kiinni tai sitten aurinko ei paistanu.
B&W
Friday, April 15th, 2011Välillä nuo kuvat vaan toimii parhaiten mv-versioina.
Nuo täs parin viikon aikana kuvatut kuvat on kuvattu pääosin Jannan portfoliota/koulutehtäviä varten. Koulutehtäviä varten nuo kuvat piti olla SOOC, eli suoraan kamerasta, joten mie kuvailin ite tuossa ohessa nää kuvat ja Janna kuvas itelleen omalla kameralla sit ne kuvat mitkä menee koulujuttuihin.
(siis meikkaus/maskeeraus/stailaus/kampausjuttuja… pitäsköhän tuotteistaa nuo vaikkapa kesän hääkuvauksien oheen?)
Meikäläinen vääns tuon kotistudion tänne reilun 30m2 kämppään taustakankaasta ja muutamasta valosta. Kasvokuvat, 1/2 ja jopa 3/4 -kuvakin vielä onnistuu jotenkuten tässä tilassa mutta kokovartalokuvaa varten joutunee jo peruuttamaan käytävän puolelle
Taustana tuossa on perintokalutausta sukulaisen jo lopettaneesta valokuvaamosta, pari metriä kanttiinsa oleva taittuva tausta+harmaa kangas pingotettuna siihen päälle. Tausta on riiputettu näppärästi noista Falcon eyesin taustapahvijalustoista(niissä kun on ne lattarautakoukut) bilteman clampeillä. Vaihtoehtona olis ollu tuo valkonen taustapahvi mut ajattelin et tykkään enemmän tuosta harmaasta. Toki olis myös ollu aitoa ysäri-taustakangasta neonvärisumuilla, mutta se ei taida sopia näihin kuviin
Valaistuksena takaviistosta irrotusvalot 2x heijastava sontsa, päävalona 60cm softbox katseen suunnasta ja päävalon vastapuolella metrinen heijastin vähän avaamassa varjoja(tuokin taitaa olla suurimmaks osaks peitettynä mustalla kankaalla jotta jäis riittävästi varjoja jälelle).







