hääkuvaus

...now browsing by tag

 
 

T&J

Monday, August 16th, 2010

Toissaviikonloppuna kävin Rantasalmella kuvaamassa Terhin&Juhon häät. Juhlapaikkana heillä oli hotelli Ruusuhovi joka on näkemistäni häiden juhlapaikoista ehkäpä hienoin. Juhlapaikka toimi myös vihkipaikkana.

-

Kuinka ollakaan, päivä oli Elokuun kuumin yltäen jonnekin 33c tietämille joten olin varsin positiivisesti yllättynyt siitä että vihkipaikka oli hyvin erään puun varjossa.
T

Ring

People

Morsiustyttö

Potretteja otettiin useampaankin otteeseen, ensiksi kirkkaassa auringonpaisteessa jossa ei aluksi tuntunut tulevan muuta kuin siristeleviä silmiä ja sen jälkeen vielä samassa paikassa kerran uudelleen kun auringon eteen saatiin hieman pilviharsoa. Valaistukset pidin mahdollisimman simppelinä käyttäen aurinkoa vastaan isoa reflaa ja varjossa yhtä salamaa heijastavalla varjolla.

T&J

T&J

T&J


Ajomatkoja tuli täältä Lappeenrannan suunnalta 2-3h suuntaansa ja olin ensimmäistä kertaa liikenteessä kännykän navigaattoriin luottaen. Perille pääseminen ja navigoinnin luotettavuus(note to self: jos laittaa navigaattorisoftaan että voi käyttää myös lossia niin silloin se navi myös käyttää niitä) tuntuu olevan kohdillaan mutta käyttömukavuus odottaa vielä parannusta.

Kaipaisin tavallisesta navigaattorista tuttua paikkakunta/osoitehakua joka osoitetta kirjoittaessa koettaa arvata mitä osoitetta haen(tai sit en oo vaan vielä löytäny tota toimintoa…). Myös akkukeston lisääntyminen olisi plussaa, lähdin näes liikenteeseen tietäen että navi simahtaa jossain vaiheessa kotimatkaa. Toivoin että akku kestää siihen asti että osaan itse kotiin ja juuri siihen Puumalan kyltille se simahtikin :)

R&M

Tuesday, July 13th, 2010

R&M

R&M

Viikonloppuna kävin elämäni toista kertaa ortodoksikirkossa, edellisellä kerralla kolmen foton jälkeen tuli kielto kuvata, nyt sain kuvata “hieman enemmin” :) Päivä oli kuuma, 28-30c ja puku oli olkatoppauksiin asti märkä, ensiksi luulin kirkon olevan yllättävänkin viileä, mutta jonkin aikaa kuvattuani totesin että ihmismassoilla on taas kerran jotain kummia lämmittäviä vaikutuksia :)

Potretit kuvattiin linnotuksella parin heijastimen avustuksella, salamia oli turha kaivaa esiin kun kesäaurinko mollotti täydeltä terältä, juhlat Kourulanmäen -ja armilan wpk-talolla. Juhlista ja muista kuvaa varmaan hieman myöhemmin kuhan taas saa ittensä tällä kelillä koneen ääreen.