Taas on välillä kulutettu myös studiotakin
Studiolla
Written by vv on January 10th, 2013Annika&Ville 10.11.2012
Written by vv on January 1st, 2013Ajattelin kerrankin postailla häistä hieman enemmin kuvia tänne, normaalisti kun ne typistyvät muutamaan potrettiin.
Kuvasin tuossa Marraskuun alkupuolella Annikan&Villen häät tässä Lappeenrannassa. Kirkko oli Lappeenrannan kirkko ja juhlapaikka Lappeenrannan upseerikerho.
Kuvaussetti meni alkuvalmisteluiden “ensinäkemis” -kuvasta potrettien, kirkon ja juhlan kautta illan viimeiseen potrettiin.
Jokunen kuva lisää löytyy tästä setistä: http://www.flickr.com/photos/vilpertt/sets/72157632400867535/show/
2012
Written by vv on January 1st, 2013Mennyt vuosi oli hääkuvauksien suhteen ennätyksellisen kiireinen, nopeasti laskien kameran edessä on pyörähtänyt kuvattavana noin 20 uutta avioparia vuoden 2012 aikana. Myös muita kuvauksia oli sopivasti siinä seassa, mm. parit bändipromot joita en ollut ennen tehnyt.
Kuvallisessa mielessä oma kuvauksen laatu on ainakin omasta mielestä parantunut huimasti vuoden aikana, osin siitä syystä että kuvattavaa on ollut todella paljon ja pieneltä osin siitä syystä että kalusto on päivittynyt tuoreempaan. Nyt alkaneen vuoden tavoitteena on jatkaa tuota oman kuvaamisen kehittämistä, ehkä tosin hieman pienemmän hääkuvausmäärän saattelemana.
Teknisessä mielessä oma kuvankäsittelytaito on saanut ehdottomasti sen suurimman opin tänävuonna, paljon uusia juttuja on opittu. Kuvan sisällöllisesti olen omasta mielestäni onnistunut, varsinkin hääkuvauksissa, tavoittamaan paremmin sen kuluvan päivän tunnelman. Sisällöllistä puolta, eli kuvankerrontaa pitää muutenkin koittaa tehdä aina vaan paremmin, tuo kun kumminkin on se mikä tekee kuvan.
Mielenkiintoista tälle sateiselle vuodelle on ollut se, että sään takia ei ole tarvinut peruuttaa kokonaan yhtään häiden ulkokuvausta, vaan kaikki kuvaukset on voitu suorittaa ulkona(koputtaa omaa puupäätä jotta sama tuuri jatkuisi ensivuonnakin). Omasta puolesta mieluummin kuvataankin hääkuvat ulkona, ne hääkuvat otetaan juuri silloin sinä päivänä ja jos ulkona sataa tai paistaa niin se on kuitenkin osa päivän tapahtumia.
Karoliina
Written by vv on December 23rd, 2012Lumimyräkässä
Written by vv on December 1st, 2012Kas, mitä lie?
Written by vv on November 27th, 2012
Parikin juttua tässä työn alla, tuossa tiiseriä
Lukijan kuva
Written by vv on October 27th, 2012http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012102616252645_uu.shtml
Onhan se kivaa että iltalehdet ynnämuut saa ajankohtaista kuvamateriaalia lukijoiltaan, mutta jos tuloksena on ylläolevan kaltaiset “uutiset” ja “kuvat”, niin eikö mieluummin kannattaisi käyttää ammattitoimittajia&kuvaajia? Omalta osaltaa tuo on myös lukijan aliarvioimista siinä etteikö lehden ostaja tai nettisivujen lukija osaisi vaatia jutuilta laatua.
Tämän tiesi myös Iltalehteen yhteyttä ottaneen lukijan vanhempi naapurinrouva, joka oli rauhoitellut muita paikalle kerääntyneitä:
- Ei niillä ole mitään hätää. Ne ovat vain humalassa.
Ja tätä kirjoitettaessa ehkä jo krapulassa.
Tuolta ne tuli ja tuonne ne meni. Over and out.
Mutta eipä pidä unohtaa tätä merkittävää uutista:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288506693543.html
Onneksi meillä on myös IS:n oma toimitus joka kuvan puuttuessa fotoshoppaa semmosen(kuvan joutsen ja kissan käpälä eivät liity tapaukseen)
NPS
Written by vv on October 12th, 2012Näillä kahdella suurella kameramerkillä on kummallakin oma palvelunsa ammattikuvaajille(en tiedä miten laita muiden merkkien, tiedän vain C/N palveluista). Nikonilla tuon nimi on NPS(Nikon pro service) ja se tuottaa tukipalveluja sekä nopeampia huoltoja ammattikuvaajiksi rekisteröityneille. Myös uuden kaluston testikäyttöön saaminen on mahdollista.
Jo ennestään olin NPU(Nikon pro user) jäsen, mutta tuon suurimmaksi hyödyksi on jäänyt muutaman kerran vuodessa tuleva Nikon Pro -lehti, muita etuja en ole juuri kokenut tarpeelliseksi hyödyntää.
Kattelin tuossa omaa kalustoa eräs päivä ja totesin että en ole edes tutustunut että mitkä ovat tuon Nikonin järjestelmän pääsyvaatimukset, yllätyksekseni totesin että nehän täyttyvät
Pari pro/semipro -runkoa ja muutama optiikka+pari salamaa sekä toiminimi, niin se oli siinä
Tuolla saa sitten hädän yllättäessa ja huollon kestäessä esim. vararungon huollossa olevan tilalle jos korjaus kestää yli 72h.
Koskapa tuo on täysin ilmaispalvelu, niin katsoin parhaimmaksi rekisteröityä
Muutamia muitakin etuja:
Hei Ville-Veikko
Kiitos Nikonin ammattituotteiden rekisteröinnistä!
Kun omistat vähintään viisi Nikonin ammattituotetta, joista kaksi on kamerarunkoa, voit liittyä maksutta jäseneksi Nikon Professional Services (NPS) -ohjelmaamme. Se on tarkoitettu ammattikuvaajille, jotka käyttävät Nikonin varusteita työssään. Ohjelman kautta voit hyödyntää arvokkaita tarjouksia ja muita etuja:
Etuoikeutettu huolto
NPS:n jäsenenä sinulle taataan enintään 72 tunnin huoltoaika. Jos varusteesi ei tule kuntoon tässä ajassa, saat lainata meiltä vastaavan ammattivarusteen huollon ajaksi.Ammattituki
NPS:n jäsenenä sinulla on käytettävissäsi ammattituotteiden tuki ja saat nopeasti apua tukihenkilöiltämme.Varusteita koekäyttöön
NPS:n jäsenet voivat lainata koevarusteita määrätyksi ajaksi arvioidakseen niitä todellisissa työtilanteissa.Kansainvälinen huolto ja tuki
NPS:n jäsenillä on etuoikeus huoltoon ja tukeen Nikonin toimistoissa ympäri maailman.Tapahtumatuki
Nikonin NPS-tiimi tarjoaa ilmaista tukea ja yksinkertaisia korjauspalveluja maailmanluokan urheilu- ja kulttuuritapahtumissa ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Yleensä järjestämme myös mahdollisuuden lainata ammattituotteita.Nikonin koulutus
NPS:n jäsenillä on mahdollisuus osallistua Nikonin omaan koulutukseen alennettuun hintaan. Alennus on tällä hetkellä 40 % normaalista kurssihinnasta.Nikon Pro -lehti
NPS:n jäsenet saavat ammattikuvaajille tarkoitetun eurooppalaisen Nikon Pro -lehden ilmaiseksi.Etuoikeus toimitukseen
NPS:n jäsenenä saat tilauksesi etuoikeutetusti, kun ostat uusia varusteita jonkin Pro-jälleenmyyjämme kautta.Ammattilaistapahtumat
NPS:n jäsenenä sinut kutsutaan Nikonin ammattikuvaajille järjestämiin tapahtumiin.Napsauttamalla tästä voit hakea NPS:n jäseneksi.
….
ps. Ensivuoden ja myös vielä tämän talvenkin hääkuvaukset ovat varattavissa
Portfoliopäivitystä
Written by vv on September 30th, 2012Tuonne on tullut nyt viime päivien sisään lisäiltyä kuvia tämän vuoden ajalta, päivittynee vielä, mutta nyt jo tuolla kuitenkin on ~50 kuvaa tältä vuodelta.
Syksyn tapahtumia
Written by vv on September 6th, 2012Nyt alkaa olla tuo kesän kuvausputki paria viimeistä kuvausta vaille valmista. Tälle kesälle tulikin aika pitkä putki (hää)kuvauksia, alkaen tuossa muutamaa viikkoa ennen juhannusta ja jatkuen katkeamatta(pl. juhannus) tuonne syyskuun puoliväliin. Mukavasti sekaan tuli myös pari kappalea polttarikuvauksia, joissa saa kuvaaja irroitella ihan eri malliin
Ensikesän suunnitelmissa on mm. hinnaston tarkistus ylöspäin, tavoitteena saada tuolle vapaalle viikonlopulle jokin järkevämpi hinta, samalla muutama viikonloppu jäänee vapaa-ajaksi
.
Nyt ihan lähiviikkojen suunnitelmissa on portfolion päivitys vuoden 2012 hääkuvilla, ihan vielä en sitä tee kun ajettelin pukata nuo tämän syksyn viimeiset kuvaukset ekana valmiiksi, sitten olisi aikaa keskittyä portfolion päivitykseen(+samalla tietenkin saisin kaikki tän kesän parhaat kuvat portfolioon samalla kerralla).
Tää kesä on ollut hyvää rutiinien hiomista, nyt kun on ollut kuvauksia jokaikinen viikonloppu, niin omaa toimintaa pystyy aina vaan paremmin ennakoimaan ja kuvauksiin tulee samalla enemmin rentoutta. Osaltaan tuohon rutiinien hiontaan vaikuttaa oma oppiminen ja osaltaan kaluston järkeistyminen hääkuvauksia varten, kun kalusto paranee niin siihen uskaltaa luottaa enemmin. Ei tarvitse pelätä keskikesän aurinkoa, eikä pimennettyä hiilikellaria “tunnelmavalaistuksessa”. Tuossa ohessa oma kuvankäsittelytyyli on jalostunut, hääjuhlan kuvat menee suht miedolla käsittelyllä ja potretteihin sitten rankempaa käsittelyä. Häistä toimitetut kuvamäärät ovat vakiintuneet sinne 25-35%:iin koko kuvatusta kuvamäärästä ja tuo “esikatselukuvat ennen lopullisia valintoja” -toimintatapa on ollut hyvä juttu.
Rankkaahan tuo kuvien moneen kertaan vatvominen on oman työskentelyn kannalta, mutta toisaalta taas se on varsin reilu systeemi kun esikatseluiden kera laitan laskun, niin näkee suoraan mitä kuvia on tulossa. Esikatseluita voi(pitää) myös kommentoida ja siten viedä kuvavalintoja/kuvankäsittelyä toivomaansa suuntaan.
Tuossa kuvaustuttavan kirjoittelua hääkuvausaiheesta: Emilia




















